Opiskelen kesän 2025 ajan Karlsruhen teknologisessa instituutissa KIT:ssä. Kun huhtikuussa astuin ensimmäiselle luennolleni, huomasin heti alkuun, että luennoitsija on mitä todennäköisimmin lähtöjään englanninkielisestä Pohjois-Amerikasta – mutta hän kertoo eritäin taitavasti ja monipuolisesti aiheestaan, erilaisten vuosituhansien ajan ilmenneiden poliittisten, taloudellisten, ideologisten ja uskonnollisten virtauksien vaikutuksista kaupunkien syntyyn, kehitykseen ja rappioon – saksaksi. Samalla kurssilla tutustuin myös ranskalaiseen vaihto-opiskelijaan ja päädyimme tekemään muutamia tehtäviä yhdessä – keskustellen niistä saksaksi. Hetkeä myöhemmin tein toisella kurssilla ryhmätyötä iranilaisen ja kiinalaisen opiskelijan kanssa – edelleen saksaksi. Ruokalassa puolestaan kysyin paikallisella kielellä tuntemattomalta opiskelijalta, sattuuko tämä paikka olemaan vapaa. Hän vastasi myöntävästi ja päädyimme jutustelemaan enemmän – hän oli maisteriopiskelija Pakistanista, eikä hänelläkään ollut mitään ongelmia kommunikoida paikallisella kielellä kanssani, päinvastoin hän vaikutti ilahtuneelta.
Kuva 1. Karlsruhen teknologinen instituutti KIT, etualalla oleva rakennus on yksi 200-vuotisjuhlavuottaan viettävän yliopiston perinteikkäimmistä. Oikealla puolella näkyvän Pyhän Bernhardin roomalaiskatolisen kirkon kellot pitävät opiskelijan mukavasti hereillä, mikäli tulee ahkeroida tehtäviä yliopiston kirjastossa yömyöhällä. Kuva VJ.
Toisella kertaa olin keskustelut erään yliopiston sähkötekniikan laitoksella lopputyötään tekevän henkilön kanssa saksaksi jo pidempään, kunnes vasta kuulin, että hän ja kollegansa olivatkin alun perin Espanjasta. Kolmannella kertaa opiskelijaruokalan latausautomaatilla tutustuin puolestaan kahteen kreikkalaiseen, jotka olivat tulleet KIT:hen jo saksankielisiin kandidaattiopintoihinsa. Myöhemmin tutustuin puolestaan kahteen unkarilaiseen, jotka tekevät kandidaatintutkintonsa puoliksi Budapestissä unkariksi ja puoliksi Karlsruhessa saksaksi. Heidän jälkeensä tapasin intialaisen, joka oli englanninkielisen maisteriohjelmansa rinnalla opiskellut päämäärätietoisesti jo kuusi kurssia saksaa tavoitteenaan olla valmistuttuaan uskottava työnhakija Saksassa töitä hakiessaan.
Lisäksi silmiini osuivat silmiini seuraavat asiat:
Ulkomaisille vaihto-opiskelijoille on tarjolla intensiivinen saksan kielen kurssi puolitoista kuukautta ennen luentojen alkua.
Yliopistot ympäri Saksaa järjestävät muun muassa matemaattisille ja luonnontieteellisille aloille suunnattuja valmentavia opintoja, joissa ulkomaalaistaustainen opiskelija opiskelee ennen varsinaisten kandidaatinopintojensa alkua ensin vuoden ajan saksan kieltä sekä samalla matematiikan, kemian ja fysiikan perusteita.
KIT:llä on sekä kandidaatti- että maisteritasolla yhteistyöyliopistojensa kanssa lukuisia kaksoistutkinto-ohjelmia, joissa osa tutkinnosta suoritetaan saksaksi KIT:ssä, osa puolestaan joko latinalaisessa Amerikassa espanjaksi, ranskalaisessa yliopistossa ranskaksi tai esimerkiksi Unkarissa unkariksi. Miten nerokasta! Kansainvälisyyttä toteutetaan edesauttamalla opiskelijaa integroitumaan kahdelle kielialueelle syvemmällä tasolla sen sijaan, että leijuttaisiin kansainvälisyyden pintatasolla opiskellen kahdessa maassa mutta kummassakin ulkomaisella kielellä, esimerkiksi vuosi Suomessa ja vuosi Kataloniassa englanniksi, jääden kummassakin yhteiskunnassa ulkokehälle ja kykenemättömäksi esimerkiksi kirjoittamaan paikallisen viranomaistason asiakirjoja.
Kuva 2. Esimerkki topografiaan painottuvasta geodesian ja geoinformatiikan sananmukaisesti kansainvälisestä maisteriohjelmasta, jossa opiskelevista tulee alansa ammattilaisia sekä saksan- että ranskankielisellä kielialueella. Se ei sulje pois mahdollisuutta, etteivätkö he voisi pitää tarvittaessa myös englanninkielistä seminaariesitelmää. Kuva VJ.
Miksi tämä kaikki on mainitsemisen, saati blogikirjoituksen arvoista? Siksi, että Suomessa elää nähdäkseni hyvin laajasti ajattelumalli, että olisi tavalla tai toisella mahdotonta, että toisista maista suomalaisiin tutkimuslaitoksiin tai yliopistoihin töihin tai opiskelemaan tulevat ihmiset alusta alkaen oppisivat paikallisen kielen ja nopeasti integroituisivat paikalliseen kieliyhteisöön ja voisimme samanaikaisesti olla yhteisönä monikulttuurinen ja kansainvälinen, käyttäen silti kotimaista kieltä pääkielenämme. Tarkastelkaamme kuitenkin, mitä hyötyjä tällaisesta olisi sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
Lähestykäämme asiaa oman esimerkkini kautta. Opiskelen aluesuunnittelua sekä liikennejärjestelmiä käsitteleviä kursseja. Kunnallissuunnittelun kurssilla olemme oppineet muun muassa mitä liittovaltiotason Raumordnungsgesetzissä eli alueidenkäyttölaissa säädellään siitä, mitä kuntien tulee huomioida Flächennutzungsplania eli alustavaa alueidenkäyttösuunnitelmaa tai Bebauungsplania eli sitovaa asemakaavaa tehdessään. Vieraillessamme Freiburgin kaupungin alansa johtavien kaavoitus- ja liikennevirkahenkilöiden luona saimme paikan päällä kuulla yksityiskohtaisesti, kuinka muurisisiliskojen (Mauereidechse) elinalueet tulee osata huomioida kaupunkikehityshankkeissa. Eräällä toisella kurssilla luennoitsijana on puolestaan ollut itsensä Karlsruhen liikenneyhtymän toimitusjohtaja ja olemme oppineet, mikä ero on lainsäädännöllisillä termeillä Gemeindeverkehrsfinanzierungsgesetz (GVFG) sekä Landesgemeindeverkehrsfinanzierungsgesetz (LGVFG) ensiksimainitun ollessa liittotason ja jälkimmäisen ollessa osavaltiotason laki. Samalla kurssilla on vierailtu Schwarzwaldissa kuullen paikallisista menetelmistä infrastruktuurin ylläpitoon, kuultu Karlsruhen liikenneyhtymän avoimista työpaikoista sekä opiskeltu paikallisella kielellä annetuin ohjein ja turvallisuustermistöin ajamaan duoraitiovaunua simulaattorissa.
Kuva 3. Blogisti opettelemassa ajamaan Karlsruhen duoratiovaunua kaksoisjärjestelmävaunusimulaattorissa. Ottakaamme tästä yhteydestä vertauskuva. Täkäläinen liikennejärjestelmä turvallisuusohjeineen toimii saksaksi. Jos opetushetki olisi pidetty englanniksi, oppimisen kohteena olisi ollut todellisuuden sijaan todellisuuden ja oppijan välille jäävä keinotekoinen metataso, englanninkielinen heijastus todellisuudesta. Todellisuus olisi pitänyt opetella myöhemmin erikseen. Kun oppihetki puolestaan tapahtui kohdekielellä, ulkomaalaiselle oppijalle tarjoutuu mahdollisuus päästä käsiksi varsinaiseen todellisuuden tasoon.
Kuvitelkaamme, että olisin geneerinen ulkomaalainen nuori ihminen. En siis olisi juuri se Väinö Jalkanen, jolla on vahva haave palata Suomeen kehittämään intohimoisesti juuri kotimaan asioita, vaan olisin joku satunnaisotannalla tilastoon valikoitunut ulkomaalainen nuori, joka juuri nyt-hetkellä sattuu olemaan Saksassa opiskelemassa vailla selkeitä suunnitelmia tulevaisuudelle. Kuvitelkaamme, että – olkoon syynä korkea palkka, elintaso, seurustelukumppani, sosiaaliset piirit tai mikä vain – tahtoisin opintojeni jälkeen jäädä Saksaan etsiäkseni täältä työpaikan.
Miten kätevää tämä olisikaan, kun jo opintojen aikana opin oman alani paikallisen ammattitermistön! Opin tuntemaan lainsäädännöllisen terminologian, joka ohjaa joukkoliikenteen hankintoja, kilpailutuksia, regulaatiota tai turvallisuussäädöksiä. Opin jo opiskelujeni aikana termistön, jota tarvitsisin, mikäli työskentelisin saksalaisen kaupungin virkakoneistossa: Bauausschuss - rakennuslautakunta, Gremienlauf - toimielinkäsittely, Stellplatzsatzung - pysäköintipaikkamääräys tai Stadtteilentwicklungskonzept, kaupunginosan kehittämiskonsepti… Olen harjoitellut jo kursseilla tehtäviä, joita tulisin tekemään samaa sanastoa hyödyntäen mikäli vuoden päästä hakisin työpaikkaa Tübingenin, Freiburgin, Rastattin tai vaikka Villingen-Schwellingenin kaupungilta. Ei sillä, että saksani vielä täydellistä olisi, päinvastoin, termivalintani ovat usein hieman soveltavia ja kompuroin lauserakenteissa näistä aiheista puhuessani. Oleellista kuitenkin on, että mikäli todella haluaisin tavoitella täältä työpaikkaa joko liikenneyhtymän työntekijänä, kaupungin virkahenkilönä tai konsulttitoimiston työntekijänä, minulla olisi opinnoistani asti kielellinen toteutuspolku työpaikan hakemiseen ja mahdolliseen saksankielisen työn aloittamiseen. Samanaikaisesti työnantajan ei tarvitsisi pelätä, että minut palkatessaan olisi olemassa riski, että vuodenkaan päästä en puhu paikallista kieltä enkä siksi suoriudu esimerkiksi asiakastapaamisista tai asiakirjojen muotoiluista. Saksalaisen yhteiskunnan kannalta taas olisi erittäin edullista saada yhdeksi lisätyöntekijäksi ulkomaalaistaustainen vastavalmistunut, jonka varhaisemmista kouluvuosista täkäläisten veronmaksajien ei ole tarvinnut maksaa.
Kuva 4. KIT:n arkkitehtuurin laitos. Tässä rakennuksessa tein juuri tentin, jossa tuli osata hyvän hallinnon periaatteita, osavaltio- ja kunnallistason päätöksentekojärjestelmää ja kaavoituspolitiikkaa koskeva sama paikalliskielinen sanasto, joka tulisi myöhemmin työelämässä vastaan. VJ.
Kuvitelkaamme seuraavaksi, että opiskelisinkin täällä sittenkin englanniksi. Opettelisin ensiksi kaikki englanninkielisen maailman termit käsitellessäni kunnallishallintoa tai liikennepalveluiden järjestämistä tai kaupunkikehitystä ja kaupunkirakentamista koskevien selvitysten tekemistä. Sitten yhtäkkiä löytäisin täältä esimerkiksi puolison ja haluaisinkin saada Saksasta työpaikan. Ja juuri tuolla hetkellä minun tulisikin lähteä opettelemaan maan terminologiaa alkeista alkaen. Mitä järkeä tässä olisi? Todennäköisesti olisi lähdettävä maitojunalla kotiin – olisin onnistunut viettämään maassa aikaa oppimatta kieltä ja kun leppoisa opiskelijaelämä olisi ohitse, ei olisi enää aikaa, saati motivaatiota opetella kieltä, kun tuntisin itseni mahdollisesti jo valmiiksi yhteiskunnan ulkopuoliseksi ja olisi kiire löytää jostain työ taloudellisten realiteettien kutsuessa. Mietitään toiselta kannalta: miksi täkäläinen työnantaja haluaisi palkata useiden hakijoiden joukosta juuri minut kirjoittamaan englanninkielisen diplomityön, jos hänellä ei olisi mitään viitteitä siitä, että olisin pitkän pitkällä tähtäimellä hyvä investointi eli työntekijä, joka pystyisi puolen vuoden edes vuoden päästä hoitamaan vastuun paikalliskielisistä asiakirjoista ja asiakastapaamisista? Minun palkkaamiseni voisi päinvastoin olla yritykselle taloudellinen riski: tehtäviäni hoitamaan tarvittaisiin mahdollisesti puolitoista ihmistä.
Suomessa alamme on onnistunut rakentamaan vastaavassa asiassa tekemällä tehdyn ongelman. Aalto-yliopiston johdolla Suomeen tulemista on lähdetty markkinoimaan virheellisellä mielikuvalla, jossa Suomi on jonkinlainen englanninkielisen maailman jatkumo, johon luodaan odotusarvo kaiken kivan onnistumisesta englanniksi. Yliopistot alkoivat vuoden 2009 yliopistolain myötä saada rahoitusta perustuen valmistuvien opiskelijoiden määrään ja valmistumisnopeuteen, eikä yliopistoilla ollut (ennen vuoden 2024 viimeisintä rahoitusehtojen pienehköjä muutoksia) kannustinta ottaa vastuuta kysymyksestä, työllistyvätkö vastavalmistuneet Suomeen. Opiskelijat eri puolilta maailmaa nielevät syötin ja kuvittelevat muuttaneensa englanninkieliseen maahan. Koska ympäristö esimerkiksi Otaniemessä ei kannusta eikä vaadi vakavahenkistä suomen opettelua eikä tämä ole integroitunut osa korkeakouluopintoja vaan suomen kurssin vapaaehtoisesti valinneelta opiskelijalta saatetaan jopa kysyä naurahtaen ”miksi?”, muista maista tulevat opiskelijat eivät muutamia poikkeuksia lukuunottamatta integroidu osaksi suomenkielistä opiskelijatoimintaa ja -kokemusta vaan heille järjestetään oma rinnakkaisyhteiskuntansa englanninkielisine opiskelijatapahtumineen, opintoneuvontoineen ja työpaikkaesittelyineen.
“Miksi täkäläinen työnantaja haluaisi palkata juuri minut kirjoittamaan englannin-kielisen diplomityön, jos hänellä ei olisi mitään viitteitä siitä, että olisin pitkän pitkällä tähtäimellä hyvä investointi eli työntekijä, joka pystyisi hoitamaan vastuun paikallis- kielisistä asiakirjoista ja asiakas- tapaamisista?”
Kun opintojen päätyttyä osa valmistuneista haluaisikin mielellään jäädä Suomeen ja löytää töitä, paljastuukin pettymysten pettymys: emme olekaan unelmissa luvattu englanninkielisen maailman siirtomaa vaan yhä suhteellisen itsenäinen kansakunta ja valtio, jonka toiminta pyörii suurelta osin suomeksi. Niin liikennealan insinöörien, arkkitehtien kuin muiden kaupunkikehityksen kanssa työskentelevien tarvitsemat asiakirjat ovat suomeksi ja jopa IT-alaa myöten muillakin sektoreilla tarvitaan vaihtelevassa määrin suomen osaajia, sillä huomattava osa yksityisten toimijoiden asiakkaista on julkisella sektorilla, joiden tulee noudattaa lakeja ja tarjota palveluita kunnan virallisilla kielillä.
Ratkaisuksi muun muassa Aalto-yliopistosta valmistuneiden suomea osaamattomien opiskelijoiden heikkoon työllistymiseen niin Aalto-yliopiston kuin Helsingin yliopiston edustajat esittävät säännöllisesti eri yhteyksissä, että muun yhteiskunnan tulisi tehdä perässä se, mitä Aalto-yliopisto ensin. Vapaasti käännettynä ja yhdistettynä yliopistojen rahoituskriteereihin argumentin voisi ilmaista näin: ”Koska me saamme teiltä muilta veronmaksajilta sitä enemmän rahaa mitä enemmän ja nopeammin koulutamme opiskelijoita, ja koska meidän on helpointa optimoida määrä, nopeus ja keräämämme rahoitus, jos emme vaadi tulijoilta kotimaisen kielen opettelua, emme me suinkaan halua muuttaa toimintaamme emmekä myöntää näkökulmamme voivan sisältää mitään virhettä, koska tämähän on meille oikein tuottoisa järjestely, siksi olisi oikein kiva jos te sen sijaan muuttaisitte seuraavaksi myös työpaikkanne, toimintanne ja asiakirjanne englanninkielisiksi niin me voisimme jatkaa rahoituksen järjestämistä valtiolta tällä meille mieluisalla menetelmällä.” Ajattelutavasta tulee mieleen liikennealalta tuttu piirros, jossa mietitään tieverkon pullonkaulaongelmaa. Jos pullonkaulaa seuraava katuverkko ei kykene ottamaan lisää henkilöautoja vastaan, onko ratkaisu rakentaa pullonkaulaa edeltävälle katuverkolle lisää kaistoja vai kenties huomioida realiteetit ja ryhtyä syöttämään järjestelmään liikennettä sellaisessa muodossa, jolla keskustan katuverkolle saataisiin enemmän ihmisiä?
Kuva 5. Aihepiiriä kunnioittaen englanninkielisin tekstein. Kuva on metafora: Aalto-yliopiston edustajat ovat huolissaan siitä, etteivät heiltä valmistuneet kotimaisia kieliä osaamattomat opiskelijat työllisty alan yrityksiin Suomessa. Onko ratkaisu keskirivin tavoin yrittää kouluttaa ja puskea erilaisin keinoin lisää kotimaisia kieliä osaamattomia ihmisiä suomalaiseen työelämään vai vaihtoehtoisesti alimman rivin tavoin hyväksyä realiteetit ja muuttaa Aalto-yliopiston (ja kaikkien suomalaisten yliopistojen) maisteriohjelmat sellaisiksi, joihin sisältyy kotimaisten kielten oppimispolku? Tälläisia kansainvälisiä osaajia mahtuisi aivan eri mitassa pullonkaulasta sisään. Alkuperäisen kuvan lähde: Verkade, T. (2020).
Haluaisin tarjota suomalaisille yliopistoille toisenlaista ratkaisua. Voisimme luoda yliopistojärjestelmän, johon on sisäänrakennettu sekä suvaitsevainen ja avoin mahdollisuus tulla muualta maailmasta, että samalla valmistua suomalaisten työmarkkinoiden silmissä houkuttelevaksi osaajaksi, joka osaa alansa terminologian sekä englanniksi että kotimaisella kielellä, joka olisi suuressa osassa yliopistoja suomi ja muutamassa tapauksessa ruotsi. Suomalaisen korkeakoulun läpikäyminen voisi sisältää tavoitteellisen kielenoppimispolun. Asia ei ole edes uusi: useissa ammattikorkeakouluissa on sairaanhoitajalinjoja, joissa sairaanhoitajien koulutus alkaa englanniksi, vähitellen opetukseen yhdistyy suomen kielen ja ammattisanaston opetus ja loppuvaiheessa myös omaa alaa opetetaan suomeksi. Olisi hurjan surullista, mikäli diplomi-insinööriksi tai arkkitehdiksi opiskelevat olisivat niin paljon lahjattomampia, etteivät he samaan kykenisi.
Yliopistojen englanniksi alkavat maisteriohjelmat voisivat olla esimerkiksi tällaisia:
Kuva 6. Ehdotukseni uudeksi suomalaisten yliopistojen maisteritutkinnon ensimmäisen vuoden tavoiterakenteeksi. Tarvittaessa osan kursseista voisi siirtää seuraavaan vuoteen.
Kuva 7. Ehdotukseni uudeksi suomalaisten yliopistojen maisteritutkinnon toisen vuoden rakenteeksi. Olisi viisasta antaa opiskelijoille tarvittaessa aikaa venyttää tutkinto kahteen ja puoleen vuoteen.
Riippuen EU-lainsäädännön aiheuttamista mahdollisista rajoitteista kaksikielisille tutkinnoille, toteutukseen voisi etsiä monta vaihtoehtoista ratkaisua alkaen erilaisista ohjausvaikutuksista. Mikäli kaksikielinen tutkinto on itsessään este, ohjaava vaikutus voidaan luoda taloudellisin kannustimin: opiskelun maksuttomuus voidaan sitoa portaittain kotimaisen kielen parissa läpäistyjen tasojen määrään siten, että opiskelijalla on taloudellinen kannustin sisällyttää maisteriopiskeluunsa maksimaalinen määrä kotimaisen kielen opintoja. Mikäli englanniksi alkava maisterintutkinto maksaisi esimerkiksi 27 000 euroa ja jokainen hyväksytysti läpäisty kotimaisen kielen kurssi kasvattaisi opiskelijan saamaa stipendiä 1500 eurolla ja jokainen hyväksytysti läpäisty paikallisella kielellä järjestetty viiden opintopisteen suuruinen oman alan kurssi kasvattaisi opiskelijalle myönnettävää stipendiä 2500 eurolla, kahdeksan kielikurssia ja kuusi suomen- tai ruotsinkielistä oman alan kurssia tekisi maisterintutkinnosta maksuttoman. Toisaalta ongelma koskettaa lukuisia muitakin EU-maita, joten ratkaisua lainsäädännöllisiin haasteisiin voisi pohtia yhdessä latvialaisten ja portugalilaisten lainsäätäjien kanssa Strasbourgissa.
Tällä järjestelmällä auttaisimme Suomeen muuttavia opiskelijoita sekä kielellisesti, taloudellisesti että sosiaalisesti. Paitsi että valmistumisen jälkeen voisi kilpailla samoista paikalliskielen taitoa vaativista asiantuntijatehtävistä kantasuomalaisten kanssa, jo opiskeluaikana olisi helpompi saada väliaikaisia töitä esimerkiksi kaupan kassalta, kun kieli olisi hallussa. Tai miettikäämme sitäkin, miten usein on pula osaavista matemaattisten aineiden sijaisista yläkouluissa ja lukioissa ja kuinka paljon matemaattisten aineiden osaajia olisi esimerkiksi Otaniemessä, Linnainmaalla, Hervannassa ja Skinnarilassa. Tämä mahdollisuus jää hyödyntämättä yliopistoissamme vallitsevan kielipolitiikan vuoksi. Mikäli toisista maista muuttavat opiskelijat oppisivat paikallisen kielen ensimmäinen vuotensa aikana kuten lukuisat KIT:ssa tapaamani opiskelijat olivat oppineet saksan, he voisivat toisena vuotena saada pientä lisätuloa käymällä sijaistamassa lukion matematiikan opettajaa. Lukiolaiset puolestaan saisivat sijaisekseen kenties tulevan pakistanilaissuomalaisen avaruusfyysikon ja muistelisivat sitä jälkeenpäinkin.
Samoin uudehko Opetushallituksen pilottihanke, tällä hetkellä Lapin ja Oulun yliopistoissa kokeiltava ”Kohti yliopistoa” -valmennus on erinomainen askel. Tämän soisi laajentuvan kaikkiin Suomen yliopistoihin standardiksi ja olevan kutsu ympäri maailman: Tulkaa ensiksi vuodeksi opettelemaan kotimainen kieli ja voitte sitten integroitua suomeksi tai ruotsiksi toimivaan yhteiskuntaan yliopisto-opintojenne alusta alkaen.
Nykytilanne on siitäkin nurinkurinen, että nähdäkseni monet suomalaiset kuvittelevat olevansa suvaitsevaisia ja moraalisesti hyveellisiä ihmisiä tarjotessaan helppoa englanninkielistä olemista tulijoille, jotka eivät vielä osaa kotimaista kieltä ajatellen, että tulija säästyy tällöin ikävältä vaivalta. Kotimaisen kielen opettelun vaatiminen saatetaan kokea helposti taantumuksellisena, jonkinlaisena hyveellisyyden ja suvaitsevaisuuden vastakohtana. Asiassa on kuitenkin täysin käänteinen puoli. Tarjoamalla tulijoille erillistä englanninkielistä rinnakkaisyhteiskuntaa pidämme tiukemmin suomen- tai ruotsinkieliset piirit omina sisäpiirimaailmoinamme. Tällöin myös edesautamme kehitystä, jossa ne hyväpalkkaiset virkahenkilö- ja konsulttityöt, jossa tarvitaan kotimaisia kieliä, pysyvät vain ja ainoastaan kantasuomalaisten hallussa, sinne ei ole tulijoilla asiaa. Kuten Milan Kunderan Olemisen sietämättömyyden keveydessä keveyden ja painon sekä hyvyyden ja pahuuden välillä oli sanomattoman ohut säie, tässäkin näennäinen suvaitsevaisuus ja hyveellisyys kääntyy hyvin pienestä lopulta tunkkaiseksi oman erityisyyden ja oman sisäpiirin varjeluksi: ”et sinä kuitenkaan tätä kieltä oppisi, joten olen sinulle mukava puhumalla englantia. Ja ai niin sori hei, tuossa valtion duunissa täytyy osata suomea, joten et voi hakea sitä.”.
“Tarjoamalla tulijoille erillistä englannin-kielistä rinnakkais-yhteiskuntaa pidämme tiukemmin suomen- tai ruotsin- kieliset piirit omina sisäpiirimaail-moinamme.”
Todellista suvaitsevaisuutta ja lähimmäisenrakkautta olisi se, että mikäli joku toisesta maasta lähtöisin oleva ystävä, kollega tai kanssaopiskelija olisi kiinnostunut ajatuksesta Suomessa asumisesta, sanoisimme hänelle näin: ”Hei, tervetuloa, minä opetan sinulle nyt suomen ja ruotsin niin hyvin, että jonain päivänä voit työhaastattelussa syrjäyttää minut, koska minulla ei ole enää sinuun nähden mitään etulyöntiasemaa, koska sinä osaat nämä kielet yhtä hyvin. Jos olet parempi alallamme, voit sitten syrjäyttää minut!”
Miltä kuulostaisi tällainen inklusiivisempi lähestymistapa?
—-
Piditkö blogista? Voit tilata sen sähköpostilaatikkoosi alla hieman haalealla näkyvästä kuvakkeesta. Voit myös lähettää palautetta tai jättää kommentin. Arvostan myös kovasti, mikäli jaat kirjoitusta useammalle lukijalle!